Olemme lähteneet joulutauolle, mutta avaamme jälleen maanantaina tammikuun 9. päivä klo 9.
Oikein leppoisaa joulun aikaa ja mukavaa tulevaa vuotta 2023 !
Tervetuloa taas Kyläpaikkaan ensi vuonna !
Vapaaehtoistoimintaa tekevä yhdistys Tehtaankatu 5 B, puh. 040 7285588 avoinna ma-to klo 09 -14, pe klo 09-13
Olemme lähteneet joulutauolle, mutta avaamme jälleen maanantaina tammikuun 9. päivä klo 9.
Oikein leppoisaa joulun aikaa ja mukavaa tulevaa vuotta 2023 !
Tervetuloa taas Kyläpaikkaan ensi vuonna !
Pirjo leipoo ja pussittajat Ritva, Irja, Riitta sekä Pirkko laittavat valmiit pullatytöt pusseihin
ja solmivat joulukortin mukaan.
Hämeenlinnan "Kaksi kuningatarta"-näytöksen la 3.12.22
lipun hinnan takaisinmaksu 8.12.22 alkaen Kyläpaikassa.
Sairasastumisesta johtuen "KAKSI KUNINGATARTA"-näytös lauantaina
3.12.22 on peruttu. Neuvottelemme teatterin kanssa mahdollisesta toisesta
näytöksestä tai vaihtoehtona maksun palauttamisesta.
Kun tiedämme kumpaan vaihtoehtoon päädymme, otamme yhteyttä lipun
lunastaneihin.
Torstaina 24.11. klo 12 Marja Ilovuori on Kyläpaikassa ja kertoo edunvalvontaan ja testamenttiin liittyvistä asioista.
Tervetuloa mukaan kuuntelemaan!
Kaksi kuningatarta 3.12.22 teatteriliput on noudettavissa ja maksettavistda. Hinta 40€ sisältää pääsylipun ja matkan.
Bussi lähtee klo 11 Liikenteen tallilta Apiankatu, Kyläpaikka, Lempääläntie, Roukontie,
Kaakonojantie ja kohti Hämeenlinnaa.
Laila-näytökseen on varattu 55 lippua ja ne ovat nyt noudettavissa.
Kaikki varalla olleet mahtuvat mukaan.
Hinta 35 €. Reitti, lähtö Liikenteen tallilta klo 16.45 Apiankatu, Kyläpaikka, Lempääläntie,Roukontie, Kaakonojantie ja Kangasalle.
La 29.10.2022 18.00 Kangasala-sali
Ilmoittautuminen viimeistään ke 28.09.22
Lailan tähtihetket on kunnianosoitus sekä Laila Kinnusen elämäntyölle että hänen musiikkiperinnölleen. Musiikkinäytelmää tähdittävät pääroolissa Lailan tytär Milana Misic, tangokuningas Teijo Lindström, tangoprinssi Kalle Jussila sekä Katja Karisukki, Laila ja Olavi -laulukilpailun voittaja vuodelta 2018.
Hinta 35 €. Reitti, lähtö Liikenteen tallilta klo 16.45 Apiankatu, Kyläpaikka, Lempääläntie,Roukontie, Kaakonojantie ja Kangasalle.
Matkan kohteina olivat Arboretum, Mokkamestarit kahvipaahtimo,
lounas Kokkipoika -lounasravintolassa ja Vakoilumuseo.
Sunnuntaina 14.elokuuta tarjosimme Sääksmäen kirkolla tapulikahvit.
Väkeä oli runsaat 40 henkeä ja varsinkin emämtämme Tarjan
tekemää unelmatorttua kehuttiin kovasti .
Torstaina syyskuun ensimmäinen päivä teemme retken Tampereelle.
Aloitamme Arboretumista, sitten on vuorossa kahvipaahtimo,
jonka jälkeen menemme bufffee-lounaalle Kokkipoikaan ja
lopuksi vierailemme vielä Vakoilumuseossa.
Lähtö klo 10 Liikenteen tallilta, Apiankatu,Kyläpaikka,
Lempääläntie, Roukontie, Kaakonojantie ja kohti
Tamperetta.
Retki maksaa 35 €, ilmoittautumislista on jo
Kyläpaikassa - maksu viimeistään pe 2.8.22.
Perjantaina 12. elokuu paistoimme jälleen lättyjä torilla
ja oli todella kaunis ilma sekä ihmisiä runsaasti
liikkeellä. Seppo soitteli saksofonia.
eli 26. elokuuta.
Palaamme kesätauolta ja avaamme jälleen maanantaina 1.8. klo 9.
Loppulappulaiset alottavat myös silloin klo 10. Muut piirit
alkavat syyskuussa.
Tervetuloa taas mukaan!
Tiistaina 22.6. nautimme nyyttäreistä ja sitten Kyläpaikka
lähti kesäauolle.
Avaamme jälleen maanantaina 1.8.22 klo 9. Virkistävää kesää kaikille !
Kyläpaikan retkelle Hattulan vanhaan kirkkoon, Sibeliuksen syntymäkotiin ja lounaalla
Hämeenlinnassa "Seiskassa" - entinen Suomen kasarmin sotilaskoti - osallistui 37 henkilöä.
Sääkin oli hyvin aurinkoinen.
Keskiviikkona 1.6. iltapäivällä saimme jälleen
tutustua kirjastohenkilön avustuksella mielenkiin-
toisiin kirjoihin.
Tiistaina 14.06. pihakirppis Kyläpaikassa
klo 10 - 13. Edullisia ostosmahdollisuuksia.
Tervetuloa
Kangasalan Mobiliassa ke 15.6. kesäteatteri "Vaimoni on
toista maata " on peruttu
Tiistaina 21.6. klo 13 alkaen nautimme nyyttikesteistä
ja lähdemme sen jälkeen kesätauolle.
Kesätauko alkaa tiistaina 22.6. ja päättyy
maanantaina 1.8. klo 9.
Aurinkoista ja virkistävää kesää kaikille !
Aloitamme Hattulan vanhasta kirkosta, josta jatkamme Sibeliuksen
syntymäkotiin Hämeenlinnaan molemmissa opastus. Lounaan
syömme Suomen kasarmilla ja Iittalan kautta tulemme kotiin.
Bussi lähtee klo 9 Liikenteen tallilta, Apiankatu, Kyläpaikka,
Lempääläntie, Roukontie, Kaakonojantie ja Lotilan kautta
kohti Hattulaa. Arvoitu matkan pituus kuusi tuntia.
Retki maksaa 35 € sisältäen myös lounaan.
Osanottolista on jo Kyläpaikassa. Ilmoittautuminen ja maksu
tiistaina 31.5. mennessä.
Lähtee Mäntylän pysäkiltä klo 16.45 Kaakonojantietä, Roukontie, Lempääläntie,
Kyläpaikka, Sääksmäen tie, Palmu Rinteen kohdalta Vallon kautta kirkolle. Bussilipun ostaneet pysäkeiltä mukaan.
Turvallisuus kotona ja vapaaajan asunnolla
Vapaamuotinen tietopaketti sisältää
- hyviä vinkkejä
- käytännön esimerkkejä
- tutkittua tieta ja
- pieniä yllätyksiä
Tulethan ja tuot ystäväsikin kuulolle !
Vuosikokouksessa valittu hallitus järjestäytyi
ja totesi allaolevat vastuualueet.
Seija Veijonen puheenjohtaja
Marjatta Kukkamäki varapuheenjohtaja
Erja Nieminen sihteeri
Pirjo Järvinen keittiö vastaava
Puuhatupa Pirjo Järvinen, Raija Lehtonen,Pirkko Nevamäki,
Maija Salmela, Tuula Villberg
Kirpputori Tea Linna
Lohtulaput Irja leino
Runoa ja Proosaa Irja Leino ja Marja Tapper
Teatterit Seija Veijonen
Retket Marjatta Kukkamäki
Ohjelmaryhmä Marjatta Kukkamäki ja Liisa Jokelainen
Poikakuoro Ari Jokelainen, Ossi Kekkonen, Seppo Kukkamäki ja
Jorma Niemi
Istumajumppa Eevaliisa Glöersen, Silja Hakala, Marja Heikkinen,
Terttu Iso-Somppi, Ritva Plihtari ja Kristiina Taskinen
Anja Peräkääly oli puheenjohtajana Kyläpaikan vuosikokouksessa, jossa
vahvistettiin tilinpäätös ja myönneettiin vastuuvapaus hallitukselle ja
tilivelvollisille.
Vahvistettiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2022.
Hallituksen puheenjohtajaksi tuli Seija Veijonen.
Hallituksesta jäi pois Martta Usikartano ja hänen tilalleeen valittiin Tea Linna.
Muut hallituksen jäsenet ovat Sari Heikkilä, Pirjo Järvinen,
Osii Kekkonen, Marjatta Kukkamäki, Pirkko Nevamäki ja Maija Salmela.
Varajäsenet Aulikki Honkanen, Erja Nieminen, Ari Jokelainen jäi pois
ja hänen tilalleen valittin Raimo Koreasalo.
Erittäin hyvä esitys. Väliajalla nautimme pullakahvit.
Ystävänpäiväkonsertti siirtyi toukokuulle.
Lippuja 20 € on myynnissä Kyläpaikassa.
Varaamme myös bussikuljetuksen ja
meno-paluu lippu maksaa 5 €.
Tämä voisi olla vaikkapa Äitienpäivä-
lahja.
"Pappa" tuli Kyläpaikkaan maanantaina ja
sanoi tulevansa laulamaan.
Välittömästi kaksi "kuoroa" aloitti laulut !
Kirjailija Anneli Kanto vieraili lauantaina
19.03.Valkeakosken kirjastossa. Olimme
yhteistyössä tässä tapahtumassa kir-
jaston kanssa.
Kiitos Kirja-vinkkaukselle
Olemme saaneet 20 lippua lisää.
Lipun hinta 20 € sisltäen kahvin.
Varattavissa Kyläpaikasta.
Tiistaina 08.03.22 klo 15 hallituksen kokous
Kyläpaikassa.
Aihena pääasiassa vuosikokousasiat ja konsertti.
Koronarajoituksia on poistettu siten, että voimme avata Kyläpaikan
ensi maanantaina ja jatkaa toimintaamme.
Rokottamattomilta kävijöiltä edellytämme kasvomaskin käyttöä.
Tervetuloa mukaan !
Koronan vuoksi olemme joutuneet siirtämään
kevään tapahtumia seuraavasti:
Toijalan teatteri Rouva Dulskan Moraali - ei vielä uutta aikaa
Kirjaston kanssa yhteisesti järjestettävä Anneli Kannon vierailu
lauantaina 19.3. Minnan Canthin päivänä
Omaishoitajien teatteri perjantaina 01.04. Kaupunginteatteri
Ystävänpäiväkonsertti perjantaina 13.5. Sääksmäen kirkossa
Kukan päivä ja Maamme-laulun kantaesityksestä 100 vuotta
Hyvää alkanutta vuotta kaikille !
Toiminta jatkuu maanantaina 10.01.2022 klo 09.
Kiitoslounas joudutaan siirtämään myöhempään ajankohtaan.
Palaamme siihen ja Toijalan teatteriretkeen heti kun
tiedämme Koronarajoituksista tarkemmin.
Tervetuloa mukaan !