sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Helsingin retki perjantaina 27.09.

Kun saavuimme eduskuntatalolle meitä oli vastassa tuhansien ihmisten mielenilmaus ilmaston
puolesta. Turvatarkastuksen jälkeen lähdimme kahtena ryhmänä tutustumaan oppaiden avulla
eduskuntataloon. Kolmatta kautta kansanedustajana oleva valkeakoskelainen Pauli Kiuru
kävi meitä tehvehtimässä yleisölehterillä.
Jatkoimme  maailman parhaaksi kirjastoksi valittuun Oodi-kirjastoon. Kuva on otettu kansalaisparvekeela Kansallismuseo taustalla.

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Vilpitön Mieli lauantaina 16.11. Komediateatterissa

Aito komedia väärennetyn taiteen veijareista on tositapahtumiin perustuva
hulvaton kertomus, miten Suomi myytiin täyteen väärennettyä taidetta.
Rooleissa Petra Karjalainen, Ola Tuominen ja Jani Karvinen.
Lähtö Liikenteen tallilta klo 12.45 ajetaan Sointulan kierros, Apiankatu,
Kyläpaikka, Lempääläntie. Roukontie, Kaakonojantie ja kohti Tamperetta.
Hnta 45 €.

Ilmoittautumislista on jo Kyläpaikassa.
Tervetuloa mukaan !

perjantai 6. syyskuuta 2019

Tauluja katsomassa

Torstaina 5.9 kävimme porukalla
tutustumassa Anneli Väyrysen tauluihin.

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Helsingin retkipäivä siirtyi

Huomio huomio !!

Helsingin retkipäivä on siirtynyt perjantaiksi 27.09. eduskunnan
tilaisuuksien yhteensattuman vuoksi.

Jos olet jo maksanut retken eikä 27.09. sovi sinulle, saat luonnollisesti retkimaksun takaisin.

Ystävällisesti ilmoittanet osallistumisestasi tai esteestä
Kyläpaikkaan puh. 040 7285588.

Retken aikataulu ja ohjelma pysyvät ennallaan.
Bussireitistä tulee vielä ilmoitus lehteen lähempänä.



lauantai 31. elokuuta 2019

Paistoimme lättyjä torilla perjantaina 30.08.

Olimme ensimmäsitä kertaa tänä kesänä paistamassa lättyjä torilla.
Pari ämpärillistä niitä paistoimme ja syöjiä riitti eikä sade kiusannut.
Taustamusiikista huolehti Seppo saksofonin soitollaan.

torstai 29. elokuuta 2019

Retki Tampereelle keskiviikkona 06.11.2019

Aloitamme lounaalla Ahlmannin ammatti- ja aikuisopistolla.
Siellä on myös tilapuoti,, jossa on tilan omia ja lähitienoon tuotteita
luomujauhoja, leivonnaisia, juustoja ym.

PYYNIKINLINNA eli Emil Aaltosen koti, jossa draamaopastus eli näyttelijä
Auvo Vihro itse Emil Aaltosena esittelee kotiaan ja sen taideaarteita.
Pyynikinlinnassa on portaita, jotka eivät ole vältettävissä.

Hinta 35 € sisltää  bussimatkan,lounaan ja Emil Aaltosen museon.
Lähtö Liikenteen tallilta klo 12.30 Sointulan kierros, Apiankatu, Kyläpaikka,
Lempääläntie, Roukontie, Kaakonojantie ja kohti Tamperetta.
Paluu lähtee Tampereelta noin klo 16.30

Ilmoittautumislista on jo Kyläpaikassa. Ilmoittautuessanne
mainitkaa mahdollisesta erityisruokavaliosta myös laktoosinen mainittava.

Tervetuloa mukaan!


Mobiilimaksaminen tutuksi 29.08. 2019

Torstai-iltapäivänä saimme hyvä ohjausta, kun OP:n kaksi virkailijaa
auttoivat henkilökohtaisesti meitä Kyläpaikassa asentamisessa ja maksamisessa
mobiilia käyttäen.

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Tapulikahvitus Sääksmäen kirkolla sunnuntaina 25.08.

Tarjosimme kahvit pullan ja kääretortun kera noin 60 hengelle.

torstai 22. elokuuta 2019

Tietoja syksyn tapahtumista

Avec Jorma sunnuntaina 22.09. liput ovat lunastettavissa.

Retki maanataina 23.09. eduskuntaan ja Oodi-kirjastoon maksettavissa viimeistään 12.09.
Useampia henkilöitä on varalla, joten huolehtinette retken maksusta ajoissa.

Paikallisen teatterin perjantaina 25.10. esitettävän " Pullo cavaa ja aurinkoa" 10 € liput eivät vielä ole lunastettavissa. Ilmoitamme myöhemmin, kun liput ovat saapuneet.

Kaikki yllämainitut kolme retkeä ovat loppuunmyydyt.

Syksyn ensimmäinen yhteislaulutilaisuus torstaina 22.08.

Tauno säesti haitarilla ja lauloimme tuttuja lauluja.

Niin oli mukavaa, että päätimme laulaa yhdessä
seuraavan kerran torstaina 12. syyskuuta klo 13 lähtien. 

maanantai 5. elokuuta 2019

Palasimme kesälomalta

ja aloitimme syyskauden näin makoisasti !